Ero sivun ”Rakkula” versioiden välillä

Tulisiivet Wikistä
>Criquettechouette
lisätä monikielisiä linkkejä
 
(ei mitään eroa)

Nykyinen versio 30. marraskuuta 2024 kello 10.04


Rakkula (engl. Blister) oli aikuinen naarashiekkasiipi, joka esiintyi ensimmäisen kerran kirjassa Viiden poikasen ennustus. Hän oli yksi kilpaprinsessoista, jotka taistelivat hiekkavaltakunnan valtaistuimesta. Hänet tappoi Onyksinsilmä, kun hän kokeilli varastaa sen Okalta.

Kuvaus

Rakkulalla oli valkokultaiset suomut[1], jotka olivat kalpeita kuin aavikon hiekka ja hänen selässään oli mustia timanttikuvioita. Hänen kasvot olivat pitkät ja ovelat[2]. Hänen ääni sihisi erikoisesti. Hänellä oli kylmät[3] ja välkehtelivät[1] silmät.

Hän oli pienempi kuin Liekki[2], eikä hänellä ollut arpia[4]

Luonne

Rakkula oli nokkela taistelija, joten hänellä ei ollut arpia[4]

Esiintyminen

Viiden poikasen ennustus
Jälkinäytöksessä Rakkula puhuu Huomisilmän ja Jalohaukan kanssa kalliolla. Huomisilmä kertoo hänen ja yösiipien suunnitelman tehdä hänestö hiekkasiipien uuden kuningattaren. Sen jälkeen Rakkula pistää pyrstöllään Jalohaukkaa sydänmeen ja heittää kalliolta alas. Hän sanoo, että Seitistäkin päästä eroon.

Suhteet

Keitaalla ja Rakkulalla ei ollut hyviä välejä. Rakkulan kuoriutumisesta asti Keidas tunsi, että hän oli se, joka kokeilisi tappaa hänet. Rakkula kertoi, että hän halusi kerran tai pari viiltää hänen kurkkunsa auki[5]

Lähteet