Tulisiivet
Tulisiivet-sarja on fantasiakirjasarja, jonka on kirjoittanut amerikkalainen lasten- ja nuortenkirjailija Tui T. Sutherland, joka on myös yksi Soturikissoja kirjoittavan Erin Hunter -nimimerkin takana olevista kirjailijoista. Kirja-sarjaa suositellaan Soturikissa-faneille. Tulisiivet-sarjaa on suositeltu jopa 7-vuotiaille, mutta sarjassa on myös raakojakin asioita.
Tällä hetkellä sarjoja on kolme (suomennettu vasta kaksi) ja joka sarjassa on viisi kirjaa, joissa jokaisessa näemme tarinan eri hahmon näkökulmasta. Näiden kolmen sarjan lisäksi on kaksi Legenda-kirjaa, joita ei olla vielä suomennettu. Melkein kaikki kirjat ovat lohikäärmeiden näkökulmasta, mutta välillä myös ihmiset ottavat päähenkilön roolin.
Ensimmäinen sarja kertoo lohikäärmeheimoista, joiden välillä on syntynyt sota ja viidestä kohtalon lohikäärmeen poikasesta, joiden tehtävänä on lopettaa sota. Toinen sarja kertoo Jadevuoren akatemiasta, sen oppilaista ja uudesta järkyttävästä ennustuksesta, jonka takia muutama Jadevuoren oppilas lähtee etsimään keinoa pysäyttää ennustuksen kertoma uusi vaara. Kolmas sarja kertoo uudesta mantereesta ja sen kolmesta uudesta lohikäärmeheimosta.
Englanniksi on jo 15 pääsarjan kirjaa ja suomennettu 10. 15 kirjan lisäksi on kymmenen sarjakuvalehteä, kaksi Legenda-kirjaa, neljä Winglettiä, neljä extra kirjaa ja kolme erikoiskirjaa.
Kirja 1: Viiden poikasen ennustus
Näkökulma: Savinen
Lohikäärmeen poikaset tulevat ... pelastamaan päivän
Savinen on asunut koko elämänsä vuoren alla. Mutasiiven poikanen tietää, että ulkomaailmassa sota jyllää lohikäärmeheimojen välillä - sota, jonka hän ja neljä muuta lohikäärmeenpoikasta on määrätty lopettamaan mysteerisen ennustuksen takia, joka heille on opetettu. Nämä viisi "valittua" poikasta oltiin varastettu heidän kodeistaan, kun he olivat vasta munia, ja piilotettu monta vuotta, kaikki vaan toteuttaakseen ennustuksen.
Mutta kaikki poikaset eivät halua kohtaloa ja kun vaara uhkaa yhtä heistä, Savisen ja hänen kevereidensa täytyy valita vapaus ennen kohtaloa... jättää vuori, jossa he ovat asuneet monta vuotta... ja saattaa lohikäärmemaailma reitille, jota kukaan ei osannut ennustaa.
Kirja 2: Puuttuva perillinen
Näkökulma: Tsunami
Merisiipien puuttuva perillinen palaa vihdoin kotiin...
Hän ei voi uskoa, että se vihdoin tapahtuu. Tsunami ja muut Kohtalon poikaset ovat matkalla merenalaiseen merisiipien valtakuntaan. Varastettu munana kuninkaallisesta hautomosta, Tsunami ei malta odottaa tapaavansa tulevia alamaisiaan ja jälleenkohdata äitinsä, kuningatar Korallin.
Mutta Tsunamin paluu kotiin, jota hän ei ollut ikinä tuntenut, ei mene niin kuin hän oli aina kuvitellut. Kuningatar Koralli toivoo hänet tervetulleeksi avosiivin, mutta mysteerinen salamurhaaja on tappanut kuningattaren perillisiä jo monta vuotta ja Tsunamista saattaa tulla uusi kohde. Poikaset tulivat valtakuntaan suojelun toivossa, mutta tämä meri kätkee salaisuuksia, petoksia ja mahdollisesti jopa kuolemaa.
Kirja 3: Kätketty valtakunta
Näkökulma: Gloria
Syvällä sademetsässä, vaara odottaa...
Gloria tietää lohikäärmemaailman olevan väärässä heimostaan. Hänhän ei ole "laiska kuin sadesiipi", hän ei ole yhtään laiska! Ehkä hänen ei ollut tarkoitus olla yksi Kohtalon poikasista, niin kuin vanhemmat lohikäärmeet aina muistuttavat, mutta Gloria on fiksu ja hänen myrkkynsä tappava... paitsi ettei kukaan tiedä siitä.
Kun poikaset hakevat turvaa sademetsästä, Gloria on järkyttynyt saadessaan tietää, että puut ovat täynnä sadesiipiä, joita yksikään lohikäärme ei kutsuisi vaarallisiksi. He torkkuvat kaiket päivät eivätkä tiedä mitään muusta Pyrrhiasta. Pahinta on he eivät huomaa, tai välitä, että sadesiipiä katoaa heidän upeasta metsästä. Mutta Gloria ja muut poikaset ovat päättäneet löytää kadonneet lohikäärmeet, vaikka se raahaisi sadesiipien valtakunnan sinne minne he eivät koskaan halunneet päätyä, keskelle sotaa.
Kirja 4: Synkkä salaisuus
Näkökulma: Tähtimö
Varjoista, ongelmia on tulossa...
Mysteeriset yösiivet pitävät kaiken piilossa, hedän kodistaan, kuningattaresta ja jopa puolestaan sodassa. Nyt he ovat napanneet oman Kohtalon poikasensa, ja Tähtimö on innoissaan, ja peloissaan, saada tavata loput omasta heimostaan.
Yösiivet ovat myös napanneet monta viatonta sadesiipeä, ja Tähtimö on päättänyt yrittää suostutella heimonsa vapauttamaan heidät. Mutta yösiipien valtakunta on kamala paikka, täynnä niin kaameita salaisuuksia, ettei kukaan voi arvata, ja mitkään Pyrrhian kääröt eivät voi nyt auttaa Tähtimöä. Kahden valtakunnan tulevaisuus on nyt hänen kynsillään, ja muut poikaset ovat aivan liian kaukana auttaakseen häntä. Tähtimön täytyy löytää keino olla rohkea, ennen kuin on liian myöhäistä.
Kirja 5: Kirkkain yö
Näkökulma: Leimu
Yksi saa tulisiipien voimat...
Leimu on aina ottanut Viiden poikasen ennustuksen tosissaan. Jos kaikkia Pyrrhian lohikäärmeet tarvitsee häntä, Savista, Tsunamia, Gloriaa ja Tähtimöä pysäyttämään sodan, hän on valmis yrittämään. Hänellä on myös muutamia hyviä ideoita sen toteuttamiseen, jos joku vain kuuntelisi.
Mutta Huomisilmältä saadut uutiset järisyttävät Leimun uskoa heidän kohtaloon. Onko kenelläkään mitään mahdollisuutta lopettaa tätä kamalaa sotaa ja valita uusi hiekkasiipien kuningatar? Entä jos kaikki mitä he ovat kokeneet, on ollut turhaa?
Haudattuja salaisuuksia, tappavia yllätyksiä, ja yllätävä puoli tonkijoissa, odottavat kaikki häntä aavikon liikkuvassa hiekassa, jossa Leimun täytyy lopullisesti valita, onko hänen kohtalonsa jo kirjoitettu.
Vai voiko viisi poikasta muuttaa kohtalonsa ja pelastaa maailman ... omalla tavallaan?
Kirja 6: Kuu nousee
Näkökulma: Kuunvartija
Rauha on tullut Pyrrhiaan... toistaiseksi
Sota heimojen välillä on vihdoin loppunut, ja nyt Kohtalon poikasilla on suunnitelma rauhan säilyttämiseen: Jadevuoren akatemia, koulu, johon tulee poikasia kaikista heimoista ja joka opettaa heitä asumaan yhdessä ehkä jopa kavereina.
Kuunvartija ei ole varma miltä koulu hänestä vaikuttaa, kuitenkin piilossa sademetsässä suurimman osan hänen elämästään, nuorella yösiivellä on kauhea salaisuus. Hän pystyy lukemaan ajatuksia ja jopa näkemään tulevaan. Asuminen luolassa monen lohikäärmeen kanssa on äänekästä, uuvuttavaa ja vaarallista.
Vasta muutamassa päivässä, Kuusta tuntuu ylikuormittuvansa salaisista voimistaan ja pommitettu oudoilla ajatuksilla, mukaan lukien mysteerisen lohikäärmeen, joka saattaa olla kauhea vihollinen. Ja kun joku alkaa hyökata akatemian lohikäärmeiden kimppuun, Kuun täytyy päättää, pysyykö hän piilossa ja turvassa vai riskeeraako hän kaiken pelastaakseen uudet ystävänsä.
Kirja 7: Talven soturi
Näkökulma: Talvi
Rohkea tehtävä... vai tappava virhe?
Talvi on ollut pettymys hänen kuninkaalliselle jääsiipi perheelle hänen koko elämänsä. Kun hänen siskonsa Jääpuikko juoksee Jadevuoren akatemiasta, paetessaan kamalia rikoksia ja mahdollisesti suunnitellessaan uusia, Talvi tietää, että he tarvitsevat toisen mahdollisuuden korjata vääryydet, jos hän vain löytäisi Jääpuikon.
Talven uudet luokkatoverit, Kuu, Kinkaju ja Qibli, eivät anna hänen lähteä tälle vaaralliselle matkalle yksin. He eivät näytä ymmärtävän, että jääsiivet, lohikäärmeheimoista ylivoimaismmat, pystyvät korjaamaan omat ongelmansa. Kun heidän etsintä johdattaa heidät suoraan kuningatar Helakan ilkeisiin kynsiin, Talvi on kiitollinen kavereidensa avusta. Mutta edes rohkein lohikäärme ei voi seurata häntä jäävaltakuntaan, jossa hänen täytyy kohdata isoin vaara kaikista, oma perheensä.
Kirja 8: Vaaran valinta
Näkökulma: Vaara
Koko Pyrrhian vaarallisimalla lohikäärmeellä on tehtävä...
Vaara on aina ollut uskollinen. Ensiksi kuningatar Helakalle, joka käytti Vaaran tappavia tulisuomuja tappaakseen lukemattomia lohikäärmeitä hänen väkivaltaisella taivassiipien areenallaan. Nyt Vaara on uskollinen Saviselle, ainoalle lohikäärmeelle, joka on koskaan ollut hänen ystävänsä. Joten kun Helakka uhkaa Jadevuoren akatemiaa ja kaikkea mistä Savinen välittää, Vaara lähtee etsimään vanhan kuningattarensa, pysäyttämään hänet ja pelastamaan päivän, vaikka mikä tulisi.
On vain yksi ongelma, oudon sinnikäs merisiipi nimeltä Kilpikonna, joka vaatii tulla myös mukaan. Kilpikonna on huolestunut kavereistaan, jotka lähtivät Jadevuorelta etsimään Helakkaa, eivätkä ole palanneet. Vaara on huolestunut, että hän vahingossa polttaa Kilpikonnaa, tai polttaa tahallaan, koska tämä on ärsyttävä, ja ärsyyntynyt, että hän itse sanoo tai tekee jotain väärin koko ajan. Hän ei voi paeta tulisuomujaan tai mainettaan Pyrrhian vaarallisimpana lohikäärmeenä.
Joten kun hänelle tarjotaan mahdollisuus vaihtaa kaiken uuteen elämään, Vaaran täytyy valita kenelle hän oikeasti on uskollinen, ja onko hänen omat suomunsa oikeasti pelastamisen arvoisia.
Kirja 9: Voiman kynnet
Näkökulma: Kilpikonna
Jokaiselle pahikselle on sankari...
Kilpikonna ei ole yksi niistä sankareista, joista hän lukee tarinoissa. Jos hän olisi, hän käyttäisi animusvoimiaan auttaakseen Pyrrhiaa, eikä salaisi kykyjään edes siskoltaan. Nyt kun Vaanija, uhkaava ja mahdottoman vanha lohikäärme Pyrrhian pahamaineisimmista legendoista, on palannut, Kilpikonna tietää roolinsa olevan selkeä: piiloudu ja pysy piilossa.
Muut Jadevuoren lohikäärmeistä ajattelevat, että Vaanija on mielenkiintoinen. Hän hurmaa kaikki, jotka hän tapaa, jopa Kilpikonnan kaikista skeptisimmät kaverit. Heidän kaikkien mielestä ikivanha lohikäärme on muuttunut.
Kilpikonna ei ole niin varma. Mitä enemmän hän tarkkailee Vaanijaa varjoista, sitä enemmän Kilpikonna tietää, että jonkun täytyy pysäyttää tämä voimakas lohikäärme. Todellinen sankari. Mutta Kilpikonnalta alkaa loppua aika löytää sellainen, joka tarkoittaa hän saattaa joutua yrittämään pelastamaan päivän itse.
Kirja 10: Kavala sydän
Näkökulma: Qibli
Aika on loppumassa.
Qibli tietää, että Vaanija on pysäytettävä. Ja hän tietää, että voisi pysäyttää hänet, jos hänellä olisi taikaa. Edes pienellä palasella ikivanhan lohikäärmeen kaikkivoivaa kääröä, Qibli voisi uudelleenkirjoittaa historian oikealla tavalla; lopettaa sota ikiajoiksi, tehdä kaikista onnellisia, ehkä jopa tehdä pienen loitsun, jolla kaikki tykkäisivät hänestä...
Sen sijaan, kun Vaanijan vaarallinen vaikutus leviää Pyrrhiassa, joko valloittamassa tai tappamassa joka lohikäärmeen seitsemässä heimossa, Qibli voi vain tarttua pieniin animusesineisiin, joita hän lainaa Kilpikonnalta. Penellä hyvällä ajattelulla Qiblillä on kynsissään tarvittava voima muuttaa asioita.
Mutta ennustuksia on hankala uudelleenkirjoittaa. Pystyykö Qibli olemaan maaginen voima, jota Pyrrhia tarvitsee vai saako hän Jadevuoren, perheensä, ystäviensä ja koko maailman romahtamaan?
Kirja 11: ?
Näkökulma: ?
?tulossa?
?tulossa?
Kirja 12: ?
Näkökulma: ?
?tulossa?
?tulossa?
Kirja 13: ?
Näkökulma: ?
?tulossa?
?tulossa?
Kirja 14: ?
Näkökulma: ?
?tulossa?
?tulossa?
Kirja 15: ?
Näkökulma: ?
?tulossa?
?tulossa?